Jokaisen meistä pitäisi ymmärtää, että digitalisoituminen on keskeinen avaintekijä suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Mitä se digitalisoituminen sitten on? ATK;ta?Kun mietin omaa elämääni ja sen digitalisoitumista, mieleeni tulee ainakin seuraavat hyvinkin konkreettiset digitalisoitumisesimerkit:
Ensimmäiseksi tunnistan, että digitalisaation kohteeksi joutui kirjeenvaihtoni 90-luvun alussa. Pikkuhiljaa kaikki viestinvaihto liukui ensin sähköpostiin, sitten tekstiviesteihin ja lopulta whatsappin kaltaisiin pikaviestisovelluksiin
Toisena - aika pian kirjeenvaihdon jälkeen digitalisoitui pankkiasiointi - maksaminen itse asiassa jo aiemmin, kun sain ensin käyttööni pankkikortin ja sitten vähän myöhemmin verkkopankin esiasteen, jota käytettiin toimistoverkossa ennen internet-aikaa.
Kolmannelle sijalle - ainakin ajatusketjussa päätyy ostaminen. Oma ostamiseni on kohtuullisen merkittävissä määrin siirtynyt verkkoon ja lasteni osalta se on siellä lähes kokonaan. Meidän perheessä ei muutenkaan ole totuttu shoppailemaan, siksi verkko-ostokset tuntuvat meille sopivan.
Neljäs konkreettinen esimerkki on musiikki ja elokuvat. Fyysisen tallenteen hankkiminen on nykyisin erikoinen tapahtuma. Sen sijaan musiikki ja elokuvat hankitaan Spotifyn tai Netflixin kaltaisten palveluiden kautta.
Esimerkkejä riittää ja jo toteutuneet digitalisoitumisesimerkit vaikuttavat luontevilta ja jopa itsestäänselvyyksiltä. Miksi en itse keksinyt?
Vaikeammaksi asia menee, kun aletaan pohtia, mitä innovaatioita voisimme yhteiskuntana, yksilönä tai työnantajan edustajana tehdä tällä alueella. Muistetaan kuitenkin, että kaikki mikä voi digitalisoitua, digitalisoituu - joku ne ideat siis keksii. Pohdiskelen näitä mahdollisuuksia omasta näkökulmastani - keski-ikäisen mieskuluttajan näkökulmasta - seuraavissa kirjoituksissani.
No comments:
Post a Comment