Ostolistaa suunniteltaessa todettiin, että hankintojen haastavuus edellyttää matkustamista Helsinkiin ja tarjooman kartoittamista siellä. Saksalaista verkkokauppaa oli jo kokeiltu, mutta laihoin tuloksin.
Pitkän haeskelun ja muutaman huokauksen jälkeen molemmat haussa olleet artikkelit löytyivät. Se on toki sinällään onnellista, mutta keskityn jatkossa hankkinoista vain siihen käsilaukkuun.

Mainittu käsilaukku löytyi lopulta isosta helsinkiläisestä tavaratalosta. Vaikka merkki ei ollut tuttu eikä hintakaan ihan halpa, niin ulkonäkö ja käytännöllisyys vastasivat asetettuja vaatimuksia.
Ostoprosessi siis sujui ihan suunnitelmien mukaan. Ikävä yllätys sen sijaan oli se, että ostosreissun päätteeksi rouva googlasi tuon merkin ja totesi, että saman kassin olisi saanut sieltä saksalaisesta kuusi kymppiä halvemmalla. Entä, jos - sen sijaan, että menimme nettiin - olisimmekin olleet siellä ja googlanneet jo kaupassa? Uskoakseni kärsivällisyys olisi riittänyt muutaman päivän odotteluun, jos siitä hyvitetään 60 euroa. Nyt kärsivänä osapuolena olimme me, mutta koko ajan useammin ja useammin kärsivänä osapuolena on suomalainen kivijalkakauppa.
Kivijalkakaupan parhaat kilpailuvaltit ovat karkeasti:
1. Palvelu
2. Logistiikka - tavaran saa heti mukaan
3. Tavaraa voi hypistellä
Entä, jos siitä kivijalkakaupasta saisi vielä hyvän hinnankin?
Määrittelen tähän alle suomalaiselle kivijalkakaupalle uudenlaisen ennakkoluulottoman liiketoimintakonseptin, joka on helposti omaksuttava eikä kustannuksiakaan juuri synny. Sitä saa vapaasti hyödyntää. En kysele royaltien perään.
Kun asiakas löytää liikeestä häntä kiinnostavan tavaran, hän astelee myymälässä olevalle tietokoneelle ja lukee tuotteen viivakoodin. Kone sitten tekee haun kaikkiin myyjäliikkeen määrittelemiin verkkokauppoihin samasta tuotteesta. Toki tuo verkkokauppalista voisi kakkosversiossa olla myös asiakkaan määriteltävissä, mutta aloitetaan nyt yksinkertaisesti.
Haun jälkeen kone esittelee ostajakandidaatille eri vaihtoehdot näistä verkkokaupoista hintoineen ja toimitusaikatauluineen. Sitten kone tekee asiakkaalle tarjouksen siitä, että tuote lunastettaisiin verkkokauppahankinnan sijaan siitä saman tien mukaan. Tuossa kohdassa tuotteen ei tarvitse olla ihan saman hintainen kuin halvimmillaan verkkokaupassa, koska sitä on jo päästy hypistelemään ja sen saa heti mukaan. Voisi ajatella esimerkiksi, että halvimman verkkokaupan hinnan päälle laskettaisiin joku korotusprosentti, jota sitten liikkeenjohtaja voisi kysynnän ja tarjonnan mukaan säätää. Tuolla tarjotulla hinnalla asiakas voisi sitten marssia suu hymyssä kotiin uuden tavaran kanssa ja samaan aikaan tuntea tehneensä hyvät tai jopa erinomaiset kaupat.
Kuka ehtii ja ennen kaíkkea uskaltaa?
,
No comments:
Post a Comment